Operaatio navetan pesu

Tässä on ny ollu vähän hiljaiseloa syystä että on ollu melko helevetisti hommia. Jokasyksyinen, aina top 5 turhimmat hommat päällä maan - navetanpesu on alkanut. Hommahan alkaa siitä että alat siivota kaikkea vuodessa kertynyttä rojua ja tavaraa pois tieltä että mahtuis edes tekemään mitään. Sitten alat paskakolan kanssa hilata ylimääräisiä kuivikkeita lantakouruun koska kokemus on opettanu sen verran että mitä enemmän sitä irtosälää on, sitä enemmän sitä on myös silmissä. Kun on sitten saatu se vuoden parsimattojen alla ollut paskan ja turpeen sekotus hakattua käytännössä kirveellä irti, voi alkaa suunnitella sen painepesurin esiin kaivamista. Ja täähän ei oo mikään auton pesuun tarkotettu pikku pesuri vaan sellanen teollisuuskäyttöön tarkotettu mötkäle mitä ei jaksa edes yksinään liikuttaa. Ja kun siitä kahvasta painaa, meikäläisen kaikki 52 kiloa lentää joka kerta siitä paineesta pari askelta taaksepäin.

Mut eipä siinä, sit hommiin. Se varustushan on vähän samanlainen ku oisit lähdössä tekemään palottelusurmaa. Siementäjän essu, muovia ympäriinsä siis. Tässä vaiheessa mainittakoon että tässä hommassa on melko kiva jos ei oo ihan kolmen kympin helteet, mutta toisaalta tänä kesänä siitä ei tarttenu juuri murehtia. Siihen essun kaveriksi pitkävartiset kumihanskat. Silmille sellaset uimalasit. Sitten saa valita että haluaako pitää pelkkää pipoa vai laittaako vielä sadetakin ja hupun. Eka siivu olikin helppo, nuorison karsinat. Ne kun ei pääse paskantamaan seinään..  

Kattohan on myös hyvä huuhtasta samasa rytäkässä ja se se vasta on mukavaa kun sitä vettä tulee suihkuna niskaan. Siitä alaspäin alkaakin sitten se allekirjoittaneen mittainen paskakerros. Äkkiä ei uskois että vuosi sitten sekin seinä oli täysin puhdas. Muutaman asian oppii melko nopeasti. Ensinnäkin: Suu kiinni. Etenkin jos peset juomakuppia mistä tollanen pikku paineella latastu vesi tulee melko napakkaan vastapalloon. Jossain vaiheessa tosin sitä lehmän kuolaamaa vettä alkaa pitää hyvänä vaihteluna siihen jatkuvaan paskan makuun suussa. 

Parsimattojen pesu se on kans vekkulia hommaa. Kun herra tilanomistaja piipahti siinä kattomassa miten emännällä sujuu niin tuli ensimmäisenä noottia siitä miten ne liitoskohdat parsista pitäs pestä vähän paremmin että sais ne pultit kiristettyä. Joo, siihen kulmaan kun lasket vettä niin ei tartte muuten hetkeen hengittää kun kaikki se paska mitä sillä kolalla et saanu irti lentää suoraan pläsiin. Ikkunat on kans vekkulit. Väärä kulma ja taas on paskaa joka rako täynnä. Tässä vaiheessa viikkoa oon saanut taisteltua nyt vajaan puoli navettaa koska ne lehmät pitää lypsää siinä samassa navetassa joten pesulle jää aikaa päivittäin tasan lypsyjen väli. Plus erinäinen aika kun ruokintapöytä pitää vetää lastalla paskavedestä puhtaaksi kun niiden kantturoiden pitäs kuitenkin syödä siitä.


Ja sit se miksi tää on top 5 turhimmat hommat. Oletetaan nyt että tässä jouluun mennessä saan tän iisakin kirkon valmiiksi. Mitä tekee lehmät. Tulee joka ikinen päivä siihen saakka sisälle aidosti järkyttyneenä että joku perkele on vaihtanu meidän navetan! Siis sen mikä oli kotoisasti kahden metrin korkeudelle saakka paskassa on nyt oranssia seinää. ORANSSIA. Sitä pitää ensinnäkin joka ikisen pysähtyä ovelle taivastelemaan. Ja kun lehmä taivastelee, lentää välittömästi hätäpaska. Ja se hätäpaska on vähän samanlainen ku ihmiselläkin, olettaisin. Eli tulee vähintään samalla voimalla kun se pesuvesi sillä erotuksella että se ei todellakaan puhdista. Siinä sitten kun ne vajaa 30 eläintä on tullu sisälle ja jokainen on järkyttyny vuorollaan ja mielellään vielä eri kohdassa, toteat lypsyn päätteeksi että aivan stanan sama vaikka et ois koskaan koskenu pesuriin. Jotain vikaa mulla kyllä on päässä kun jollain sairaalla tavalla silti tykkään tällaisesta työstä missä kättensä jäljen näkee. Olkoonkin että se kestää sen vajaan varttitunnin. Mutta nyt koska olo on ku oisin ollu lämpimässä paskasuihkussa, koska periaatteessa olenkin, menen saunaan. Kiitos ja näkemiin.

Maitotilan lapset

 Ootko koskaan miettiny että pitäisit jatkuvasti omissa töissä lapsia mukana? Siis jos olet ihan ns. normaalissa työssä etkä tällaisessa maatalobusineksessa? Siis ihan vauvasta saakka siihen asti kun ne menee eskariin ja on jumalan kiitos puoli päivää poissa? Veisit palaveriin ja toivoisit hartaasti että ne ei mee haukkumaan sitä sihteeri Pirkon leipomaa viineriä tai kaivele haarojaan pomon edessä? Tai tee niskapaskaa kun sulla on joku astetta tärkeämpi powerpoint-esitys menossa? Niinpä. 

Maatilojen mukulat on varmaan pääsääntöisesti enemmän kotihoidossa kuin päiväkodissa. Ite koitin päiväkotia vuoden ja totesin että ensinnäkin ajoin enemmän kun etelässä asuessani ja asuin sentään Riihimäellä. Ajoin 69km/suunta Helsinkiin jokainen arkipäivä kymmenen vuotta. Kun laitoin nää päiväkotiin, tajusin että ajan 140km päivässä koska lähimpään päiväkotiin on puolen tunnin matka ja talli missä armas hevoni sijaitsee on täysin päinvastaisessa suunnassa. Että ei näin. Ja sitten ne ajat. Kun aamulla lypsylle ois hiivittävä tossa kuuden maissa. Aika harva päiväkoti aukeaa puoli kuusi, saati sitten että raahaisin näitä lapsia sinne siihen aikaan. Sitten päivällä saattaakin olla joku tunti niin että niiden kans ehtis ollakin kunnes kolmen-neljän maissa mennään taas navetalle. Siellä sitten lipsahtaakin helposti melkein seiskaan. Että pidänkö tyttöjä päiväkodissa sen 14h päivässä vai kahdessa eri pätkässä vai niin että joku vie ne aamulla ja hakee ne iltapäivällä ja itse ehdin nähdä niitä illalla vajaan tunnin ennen nukkumaanmenoa….? Joten meidän lapset on kotona. Mistä pääseekin kätevästi aiheeseen kaksi uhmaikäistä lasta maitotilan arjessa.

Tällä hetkellähän elämme tilanteessa jossa mies ajaa työkseen ralliautoa, navetalla on maanantaista perjantaihin työntekijä ja viikonloput + lomat hoidetaan itse. Eli melko autuaassa sikäli että en tiedä yhtään tilaa jossa tämä olisi mahdollista ilman lottovoittoa. Eikä nyt todellakaan kannata kuvitella että tässä rahassa ryvettäis mekään, tässä jokainen tahollaan suorittaa jo aikamoista uhriutumista että mies sais toteuttaa itseään ja unelmiaan. Joku ***tumainen ja katkera vaimohan saattas ajatella että millonkohan se oma vuoro sitten tulee… No mutta aiheeseen.

Aamulla siis työntekijämme Riina on ensimmäisenä navetalla, ilmoittaa kiimat sun muut ajankohtaiset hommat siinä vaiheessa kun päivänpaiste ykkösen kans vedetään puuroa naamariin. Päivänpaiste kakkosen elämähän menee aivan persiilleen jos joutuu nousemaan ennen kahdeksaa. Vastaavastihan ykkönen nousee joka ikinen aamu puoli kuudelta. Sitten jos navetalla on joku isompi hässäkkä, poikiminen tai kilipäisen hiehon lypsy eikä anoppia kehtaa häiritä tai jos tämä sattuu viikonloppuun että Riina ei olekaan töissä. Alkaa järjetön sompailu kun pitää saada pennut navetalle mukaan kun kahta nelivuotiasta ei oikein viitsi itekseen kotiin jättää. Päivänpaiste ykkösellä on harvinaisen hankala vaihe elämässä. Yhteenkään asiaan ei voi sanoa että joo, kyllä se äiti käy tai tottakai voin lähteä heti navetalle enkä esimerkiksi tunnin päästä kun oon ensin opetellut lukemaan ja kirjottamaan ja tekemään parit lujuuslaskelmat. Kun sanot että nyt, alkaa infernaalinen huuto ja kiukuttelu ja neiti istuu suu mutrussa ja kädet puuskassa sohvan nurkassa. Samaan aikaan kakkonen venyttelee sängyssä ja haluaa että äiti kantaa hänet vessaan. Sitten onkin kylmä ja pitää saada vaatteet. Mutta mitkä. Ensin tapellaan tunti siitä miksi Frozen-rimpsumekko ei ole oikea asuste navetalle missä paska lentää melko taajaan ja lehmät tykkää maistella kaikkea epämääräistä kahden euron sifonkia.

Lopulta järjettömän taistelun jälkeen löytyy joku siedettävä paita ja pyykkikorista vedetään viikon päällä olleet Frozen-housut takaisin jalkaan, taas. Ykkönen on tällä välin unohtanut mököttämisen ja palannut takaisin kemiallisten kaavojen pariin ja tajuat että ei MITÄÄN saumaa saada sitä irti ilman huutoa. Kakkonen seisoo keskellä tuvan lattiaa pysähtyneenä Sanni Sateenkaaren eteen vaikka oot sata kertaa kehottanu laittamaan sukat jalkaan ja kysyny mitä aamiaista sais olla. Ruokavatulointi kestääkin sitten seuraavan vartin. Mikään ei kelpaa ja leipä on kylmää, mehu on väärää ja jogurtti olis pitäny laittaa ENNEN muroja. Kakkonen vetää huutoitkua pöydässä. Tässä vaiheessa ykkönen tajuaa että sillä on taas nälkä ja tulee takaisin aamiaispöytään.

Lopulta saat pennut (siis rakkaat lapset) jotenkin ruokittua ja ulos ovesta ja navettaan. Ainut suht turvallinen paikka navetassa on ruokintapöytä, Kakkonen lensi kerran kaaressa takaraivolleen betoniin kun hieho päätti ettei tykkääkään lapsista. Sen jälkeen ovat opetelleet melko tarkkaan sen kenen lehmän kanssa voi seurustella ja kenen ei. Itse koitan tässä vaiheessa säätää siellä missä apua tarvitaan mutta sen keskeyttää jatkuvasti tappelu siitä miksi siskolla on pinkki harava ja itsellä sininen tai miksi sisko sai antaa Myrtille jauhoja vaikka minä halusin. Ja se kysymysten määrä mikä tulee kahdesta nelivuotiaasta. 

-Äiti, kenen vasikka Onneli on? 

-Öööö, en muista. Ehkä Myrtin. 

-Äiti, tuleeko tänään siementäjä? 

-Ei tule. 

-Miksei? 

-No kun ei ole kukaan kiimassa. 

-Miksei ole? 

-No kun ne kiimat nyt tulee niinku ne tulee, tänään ei ole. 

-Äiti. Onko Kinkeri taivaassa? 

-On. 

-Äiti, miksi Kinkeri on taivaassa? 

-Nokun Kinkeri tuli kipeäksi. (Tässä vaiheessa ykkösen silmä kostuu) 

-Äiti, mulla on ikävä Matti-kissaa! 

-Tiedän, rakas. Äitilläkin on. (Vaikka ei oikeasti juuri ole. Se kissa vihas mua). 

Ja näin jatketaan kunnes tulee aika laittaa lehmät aamulypsyltä pihalle. 

-Äitiiii!!! Älä jätä!! (Kävelen kaksi metriä edellä) 

-Äitiiii!! Mä haluan nähdä kun lehmät menee ulos! 

-No, mene ulos katsomaan! 

-En mä halua yksin! 

-Ota sisko mukaan. Johon sisko vastaa; 

-En halua, haluan mennä leikkimökkiin! Ja haluan että äiti tulee.

No äidillä on tässä sata hommaa tekemättä kun olen viimeisen tunnin vastannu pääasiassa kysymyksiin. Kakkonen itkee lohduttomasti lattitalla koska hänet on hylätty kahden metrin päähän äidistä. Toivuttuaan järkytyksestä kakkonen ilmoittaa kirkkaalla äänellä: Mulla on NÄÄKÄ!!! (Aamiainen nautittiin tunti sitten). Ja tässä vaiheessa ollaan siis päästy aamuyhdeksään. Tämän jälkeen yleensä bonuksena on vielä karanneet hiehot, eläinlääkärin käynti tai esimerkiksi joku traktorihomma mikä ois vaan niinkun hoidettava. Että ei kukaan tietäis hyvää au pairia joka tykkäis eläimistä ja lapsista??

Luopumisen tuska, vol 2.

Mä oon niin pelänny tätä päivää. Meidän navetan vanhin lehmä, koko lauman johtaja ja mun rakkain eläin. Nyt se sitten on poissa. Lähdin melko sekavissa tunnelmissa maanantaina sukulaisiin Pohjanmaalle kun Yrmy oli satuttanu jalkansa viikonloppuna ja oli koko 700 kilon elopainostansa huolimatta taas melko avuton. Se sai automaattisesti sairaskarsinan käyttöönsä ja sitä hyysättiin lypsylle hellävaraisesti ja mattoja ritilän päälle viritellen. Puolessa välissä viikkoa kyselin kuulumisia ja näytti jo siltä että näinköhän se tästä kuitenkin taas kerran toipuu. Tänään aamulla se viesti sitten tuli mitä en ois halunnut saada. Millään ei saa enää kipulääkettä menemään ja jalka on tosi huonona. Kyllähän mä sen jo lähtiessä vähän arvasin. Yrmy oli mun lellikki, tuli laitumella ja navetassa luokse ja kerjäs rapsutuksia aina. Mut viimesinä päivinä se väisti kättä. Aika satavarma merkki että alkaa olla aika….. En vaan halunnu millään sitä uskoa. Nopeesti siinä sit mietin että tänään on perjantai, viikonloppu edessä ja eläinlääkärit päivystyshommissa. Soitin siinä sitten lekurin ja sanoin kyllä jo sinnekin että haluaisin sanoa että tehkää mitä voitte ja lyökää kipulääkettä mutta kymmenen vuotias lehmä, nivelrikkoa selässä ja jalassa, sorkan pohjat pehmentyny, ei kuitenkaan enää meinattu missään tapauksessa siementää…. Olis ollu pelkkää itsekkyyttä lykätä väistämätöntä. Siinä mä sitten Jyväskyläläisessä hotellissa sanoin sille lekurille että pakkohan mun on kai siitä luopua. Tajusin samalla että en mitenkään ehdi edes ite paikalle kun sen aika koittaa. Pyysin anoppia laittamaan viestin kun se on ohi. Ja lapsille kerroin poru kurkussa että nyt Yrmy on niin kipeä että sen on pakko mennä taivaaseen. Ja siinä sitten itkettiin porukassa kaikki kolme.
Se viesti tuli sitten jossain kohti matkalla. Ei ollu anoppikaan pystyny vieressä olemaan viimestä piikkiä, se eläin on kuitenkin AINA ollut siellä navetassa. Nuoria menee ja tulee mut Yrmy pysyi. Mä itkin aivan huutoitkua, onneksi lapset nukkui. Tultiin kotiin, lapset tietysti halus navettaan. Ite luumuilin jossain rehuvarastossa, enkä ees kuvitellu meneväni navetan taakse missä Yrmy odottaa traktorin kauhassa kyytiä Honkajoelle. Nyt kun sain lapset nukkumaan, oon tässä taistellu että pitäiskö mun nyt käydä kattomassa että se tulis itellekin selväksi että poissa se on. Ajatuskin on vaan niin vaikea että vaikka mieli ois menossa niin jalat ei vaan toimi. Joten istun tässä ja pidättelen itkua ja koitan olla miettimättä mitä se on kun huomenaamulla sinne navettaan on vaan mentävä.
Ja mitä tässä viime aikoina on saanut lukea niin aika moni pitää meitä maitotilallisia aivan eläinrääkkääjinä ja ihmishirviöinä. Paskaa tää raadollisuus on välillä, sitä mä en kiellä. Mutta kyllä mä näistä ainakin pidän niin hyvän huolen kun ikinä osaan ja pystyn myös sen viimesen päätöksen tekemään kun sen aika on. Ja nyt sen kanssa on taas kerran vaan elettävä. Ja koitettava rämpiä sinne navettaan huomennakin vaikka se tuntuu niin pirun tyhjältä ilman Yrmyä. Lepää rauhassa ystävä. Toivottavasti siellä missä ikinä oletkaan on ruoho aina vihreää.

Sarjassamme erikoiset vaivat

Orvokki - kauan odotettu Jersey-vasikka kävi testaamassa
veden lämpötilan...

....Tässä kävi aika lähellä etten päässyt kokeilemaan ihan henkilökohtaisesti pötsipistintä. Olin hakemassa Joensuun nurkilta raeheinän siemeniä kun tuli puhelu että näinköhän tää yks lehmä täällä kotona puhaltuu. Eli pötsi kaasuuntuu. Eli vähän niinku ihminen söis kymmenen litraa hernekeittoa ja sit laitettais tulppa hanuriin ja jesarilla suu kiinni. Lehmä kun ei pysty oksentamaan niin se olo muuttuu äkkiä aika vekkuliksi. Jasu oli vielä jaloillaan ku pääsin kotiin ja sitä kävelyteltiin takapihalla. Eihän se kovin hyvältä näyttäny, potki mahan alle ja koitti käydä makaamaan. Lonkkaluiden molemmat puolet oli ihan pallona vaikka öljyä oli menny jo pari litraa. Laitettiin siinä sit Riinan ja poikaystävänsä Jannen kans vielä pari litraa lisää ja jäätiin odottelemaan. Yleensä se tilanne laukeaa suht nopeasti kun se öljy saavuttaa oikean paikan mutta Jasu parka oli edelleen aika tuskaisen oloinen. Soittelin eläinlääkärille joka oli sitä mieltä että just nyt ei kannata lähteä tulemaan, jos öljy ei auta niin mitään sen kummempaa ei oikeen ole tehtävissä. Pyörittelin siinä sitä pötsipistintä käsissäni ja mietin että ei hemmetti..... Sellanen 20cm pitkä piikki missä on jengat. Eli ensin se isketään siihen pulleimpaan kohtaan, josta voisin kuvitella että toi eläinkään ei kamalasti tykkää, ja sit pitäis vielä ikään kuin ruuvata se kiinni! Jumaliste, ihan ku ruuvaisit sellasen jättiläisruuvin lehmän kylkeen. Sit pitäis vaan nykästä ne kerrokset lävistäny piikki sieltä pois jolloin sen pötsin pitäis periaatteessa tyhjentyä ku ilmapallon. Näin siis teoriassa. Ei kuulosta siltä että se lehmä siinä kiltisti seisoo ja märehtii tän toimenpiteen aikana. Lisäks vaikka tässä on paljon tullu nähtyäkin niin se olis saattanu olla liikaa mullekin. Kiroilin sille eläinlääkärille puhelimessa että paan nää kaikki autoon ja ostan kultakaloja. Kun joku alkaa uida selkää, pudotan sen vessanpönttöön ja ostan kympillä uuden. Ongelma ratkaistu. Mulla siis ei kantti riittäny ja lehmä alko näyttää vähintäänkin siltä että joku vois kohta tehdä jotain ennenku silmät tippuu päästä. Soitin sitten meidän kylän parhaalle lehmäasiantuntijalle Penalle, joka tuli hätiin. Vaan todetakseen että ei tätä nyt vielä neulota, pannaan karsinaan ja annetaan mennä makuulleen. Joskus sekin laukasee jonkun ongelman. Karsinassa se Jasun olokin vähän näytti helpottavan ja pötsikään ei enää niin paljon pullottanut. Alkuillasta se yritti jo vähän syödäkin. Mut sitten puoli kymmenen maissa menin kattomaan sitä vaan todetakseni että se eläin on kyllä todella kipeä. Seisoo selkä köyryssä eikä paskaa näy missään. Keskiverto lehmä paskoo sellasen 20 litran saavin paskaa päivässä että sikäli neljä tuntia ilman sontaa on jo melko pitkä aika. Eikun soittoa päivystävälle, joka toki on menossa täysin eri suuntaan ja ilmoitti saapumisajaksi noin puolenyön. Jaahas. Lehmä sai sitten lisää kipulääkettä, tässä tilanteessa maksan poksahtaminenkin oli sille todennäköisesti kivuttomampi vaihtoehto. Muuta siinä ei sitten oikein keksitty enää anopin kanssa tehdä, sovittiin että hän menee navetalle lekurin kanssa koska tästä talostahan ei lähdetä yöllä mihinkään edelleenkään. Maksan muuten rahaa jos joku keksii laillisen keinon millä lapset saa nukkumaan omissa sängyissään heräämättä 12h yössä. Puoli yhden aikaan heräsin sitten anopin soittoon että lehmä oli korjaantunu ihestään ku Simosen Esan auto (paikallinen sananlasku). Eläinlääkärin tultua se kanttura oli järkyttyny niin paljon että oli ponkassu pystyyn ja samoin tein paskantanu kuution sellasta öljyn sekaista liisteriä, kattonu että mitä hemmettiä te nyt siinä tuijotatte ja menny syömään heinää. Mainittakoon että tää keikka kustansi sellasen pari sataa euroa. Pari päivää kuivalla heinällä ja nyt Jasu on taas ihan oma mulkero itsensä. Näin ne lehmät hoidetaan!


Toisissa uutisissa oon muuten päättänyt opetella ajamaan kourakuormaajatraktoria. Ihan vaan esimerkiksi semmosen keikan jälkeen tää tuli mieleen kun mätettiin sillä kouralla teurasjätettä (eli suolia, nahkoja, sorkkia, mahoja jne.) sellaseen isoon jyväsäkkiin Honkajokea varten. Arvaa kumpi piti pussin suuta auki ja kumpi sihtaili kouralla niitä tavaroita siihen säkkiin. #oho! #osuksesuhun?! Oksennus suussa kun lähin siitä juoksemaan kohti lantalaa niin törmäsin sitten suoraan samalla viikolla lopetetun Humelin jäykistyneeseen sorkkaan niin että ilmat lähti mukavasti pihalle. Sellanen klassikko Kodak-moment.

Näillä mennään!

No vasikka No cry

Härökin tykkäs Ryhmä Hausta.

Meillä on ollu navetalla seesteistä. Niin seesteistä että kun soitin hevosasioihin konsultaatiota niin eläinlääkäri kysyi että mikä hitto teillä on kun ei oo tarttenu käydä kertaakaan?! Syykin selvis kun jaksoi vähän ajatella; Meillä oli harkittu poikimistauko sydäntalven ajan. Viime tammikuussa oli meinaan melko kylmät kelit, kolme viikkoa -30. Ei oo mitenkään älyttömän kivaa kenellekään se poikiminen sillon, vasikka jäätyy kalikaksi sen siliän tien kun reijästä pihalle pääsee, poijittaja puolestaan haluais mennä sinne reikään sisälle lämpimän toivossa. Mutta autas kun tää poikimistauko loppui ja alkoi puhaltaa vasikkaa senkin edestä. Leona aloitti tekemällä sievän tytön ja toki kävi soluttamaan samoin tein, eli maito on ns. kuraa millon mistäkin neljänneksestä. Ja humoristina se toki vaihtaa sitä neljännestä ihan vaan kostoksi lypsyjen välissäkin. Likka poiki seuraavaksi tomeran tytön myös, sen kanssa sentään selvittiin ilman isompia ongelmia. Sitten maailmanlopun Irkku. Olin aivan satavarma että se vedetään jalat edellä navetasta suoraan Honkajoelle koska Irkku on todella ollut ruoka-aikaan paikalla. Se onnistuu jotenkin aina pöllimään toistenkin eväät ja se myös näkyi sanalla sanoen melko vahvasti rouvan ympärysmitassa. Kun lehmä sattuu olemaan noin 100kg ylipainoinen poikiessaan, sen todennäköisyys saada poikimahalvaus on noin 100% näin oman kokemuksen mukaan. Kyllähän se Irkkukin sitten alkoi sitä vasikkaa lopulta tehdä. Sorkat näky hanurista ja tyyppi huutaa vastapäisessä karsinassa olevan vasikan perään. Neropatti. Et jos vaikka kurkkaisit omaan toosaan. Mutta ei. Joten naapurin Joke ja eläinlääkäri paikalle supistusten lukumäärän ollessa tasan nolla. Kalkkia ja oksitosiinia saatuaan Irkkukin vähän hitaan sorttisena ay:nä tajus että jumankegga, muahan kiristää joku persiissä, paskako se on kovalle menny? Alkoihan se työntää sitä tottakai perätilassa olevaa lihavasikkaa pihalle. Itse olin jossain järkyttävässä mahapöpössä joten keskityin seisomaan kippurassa, pitämään häntää ja antamaan huonoja ohjeita vetäjille. Tottakai se vasikka-polonen oli ehtinyt kuolla kun prosessi kesti about kaksi tuntia joista viimeinen vartti meni siihen että neljästä osallisesta kolme teki jotain asian edistämiseksi, lehmä mukaan lukien. No, Irkku toki sai tästä kaikesta 42 -asteen kuumeen ja joutui penisiliinikuurille.

Miten niin mä olen väärällä puolella aitaa?

Seuraavana oli vuorossa Laakeri. Tytöt on viime aikoina innostunu jostain syystä ihan järkyttävän paljon navettahommista ja halusivat ehdottomasti nähdä kun Laakeri tekee vasikan. No, joskushan sen on selvittävä heillekin mistä se vasikka tulee, joten eikun tytöt mukaan. Siellä ne sitten jännityksellä tuijotti silmät lautasellaan lehmän pyllystä pilkottavia sorkkia kunnes jouduin puoliväkisin hilaamaan ne toimistoon kun Laakeri-parka ei yleisömeren hihkuessa uskaltanut panna maate. Toimistosta sitten katottiin että kohta se varmaan menee makaamaan ja saadaan vasikka pihalle. Mutta paskanmarjat. Reilukerholainen mölähti pari kertaa ja pullautti vasikka-paran suoraan turpa edellä lattiaan. Kuivituksesta huolimatta kaverin nenä oli ottanu pienen osuman ja tytöt olivat syystäkin erittäin närkästyneitä Laakeriin. Illalla toki aiheesta riitti juttua ja moneen kertaan kerrattiin mistä kukakin on syntynyt. Kovaan ääneen selvitettiin myös kuinka he ovat tulleet äitin mahasta ja muiden vauvat sitten.... No. Täytyy vaan antaa pölyn laskeutua ennenkuin mennään seuraavan kerran kenenkään vauvaa katsomaan.

Au.

Ja sitten Humeli. Lehmä josta sais oman bloginsa joskus, mutta ehkä sitten jos ja kun Honkajoki sen noutaa. Humeli on tunnettu sangen mulkusta luonteestaan. On vasikoistaan äärimmäisen vihainen eikä todella kannata jäädä ahtaisiin väleihin tän muulin kanssa. Pelkäsin vähän etukäteen että jos ongelmia tulee niin se on moro. Kerran oli polkassu vetimensä ja sitä lypsäessä tuli kyllä mieleen useampaankin kertaan että tarttis varmaan joskus tehdä testamentti.

Itse poikiminen meni anopin turvallisessa vahdissa hyvin. Utareliivit pirulaiset vaan oli liian pienet mutta sovittiin että käydään heti aamusta ostamassa isompi koko. No se heti ei ihan riittänyt kun anoppi soitti navetalta että nyt on yksi vedin sen näköinen että eikun taas eläinlääkärin piipaa-auto paikalle. Kylmä hiki päällä jo mietin että mitähän hemmettiä sille tehdään jos tilanne on niin paha kun miltä se kuulosti. Erittäin vahvassa päiväkännissä just just saatiin kolmeen naiseen tikattua vedin ja pistettyä eka antibiootti. Toisen antibiootin Riina sai pistettyä mutta meni se viis neulaa ja pari ruiskua. Seuraavana iltana menin kaveriksi pistämään, laitettiin Humeli karsinan laitaa vasten narulla ja vedettiin varoiksi pari kierrosta narua sen takajalankin ympärille. Tuloksena erittäin mojovat mustelmat allekirjoittaneen reidessä eikä hajuakaan miten se sen teki. Tästä kimpaantuneena päätettiin että olkoon, kukaan ei itteensä tapa tän eläimen takia. Kaikki näyttikin menevän ihan ok kun vetimeen ensin helvetinmoisen rodeon ja kahden potkuraudan päätteeksi sai kanyylin, se tyhjeni ihan hyvin ja haavakin näytti suht hyvältä.

Eilen sitten lomittaja huikkas navetalta että tuus kattomaan, Humeli vapisee. Samoin tein hakemaan kuumemittaria ja kappas, 40,5. Jalka ei kuitenkaan niin paljon tärissy ettei sillä olis pystynyt tekemään mustelmaa toiseen reiteen. Tässä vaiheessa voin sanoa että alkoi jo vilkkua mielessä kirvesmurha. Mutta koska sattumoisin olen kammottavan eläinrakas, lähdin kiltisti kaivamaan sille vilttiä päälle ja lomittaja antoi särkylääkettä naamariin. Soitto päivystävälle vähän varmisti sen mitä itekin ajattelin että jos ei hoito kelpaa niin nappi otsaan. Illalla olin jo lapsille alustanut että Humeli taitaa lähteä huomenna Jepan ja Kinkerin ja Herban seuraksi tonne yläilmoihin, ja ne parkui krokotiilin kyyneliä. Ihan en tajua miksi koska Humeli on kerran lennättänyt toisen tytöistä pari metriä pitkin ruokintapöytää ja toisen kerran pelastin toisen tytöistä melko varmalta sairaalareissulta kun Humeli oli karattuaan juoksemassa suoraan yli. Mutta onhan se aina ollut tossa vaikka mulkun vikaa onkin. Aamulla pidettiin kahvipöydässä gallup aiheesta Humeli, ja tämän tuloksena Humeli seisoo edelleen kiltisti navetassa odottamassa mihin sen olo kääntyy vai kääntyykö.

Niin ja mainitsinko että Lettu oli päättänyt poikia viime yönä parteen. Olihan sillä määräkin huomenna, mutta ei kyllä ollut illalla pätkääkään poikivan näköinen ja tällä kertaa sen sentään näki kaksi ihmistä joilla on noin 20 vuotta enemmän kokemusta näistä eläimistä ku mulla. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, vasikkaa oli nuoltu useamman lehmän toimesta eikä se ollut edes onnistunut saamaan jalkaa paskaritilän väliin.

No, vähän rönsyilleestä aiheesta ja kuluneesta kuukaudesta lopputulemana ehdotin tilan omistajalle että vaihdetaan tuotantosuuntaa lampaisiin. Ei vieroitustuskaa kenellekään, ei tenniskyynärpäätä lypsystä ja isona bonuksena pienempi elopaino jos joutuu painimaan antibioottien kanssa. Isännälle lähetin oheisen kuvan ja ehdotin että jos sittenkin näitä, vastaus tuli noin sekunnissa ja sisälsi kaksi kirjainta. Ilonpilaaja.

Myrskyluodon Maija ja muita tarinoita....

Home sweet home

Tässä elelellään iloisena rallileskenä jo kohta toista viikkoa. Talon koko miesväki on suunnannut Ranskan vuoristoon ja anopin kanssa pidetään kahdestaan taloja ja navettaa pystyssä. Lomittaja ja työntekijä Riina toki pitävät huolta elikoista kaverina ja onneks kukaan ei oo tunkemassa tanskandoggin kokoista limousine -vasikkaa pihalle just nyt. Aiheesta myöhemmin... Lapset haluaa katsoa kymmenen kertaa päivässä "sen kohdan missä isi ajaa puuhun" ja minähän näytän, ilman ääniä toki. Sattuneesta syystä iskältä tuli muutama ruma sana siinä tunnekuohussa. "Isi oli kyllä tosi vihanen!" Jepjep.

Ilta (vas) ja Ilo nauttii lumikylvystä

Torstain ja perjantain välisenä yönä oli pienen pieni tuuli. About 13m/s jos tarkkoja ollaan. Siinä rallia seuratessa oottelinkin että koskahan lähtee sähköt ja lähtihän ne. Uskallan väittää että entisessä elämässäni kaupungissa se aiheutti aavistuksen vähemmän säpinää. Lähinnä ketutti kun ei saanut keitettyä aamukahvia. Nyt alkoi jo yöllä anopin kanssa armoton viestittely. Lämpökeskus pimeni toki, eli ei lämpiä mökki eikä tule tietenkään lämmintä vettä. Ooteltiin siinä puhelimet kädessä molemmat omissa kodeissamme että tuleekohan ne sähköt vai ei. Sitten tuli mieleen että tosiaan, itsehän en ole opetellut aggreagaatin asentamista. Että mitenköhän ne kantturat sitten aamulla lypsetään. Vanhaan malliin kannuun kun lypsät sen 25 elikkoa niin voihan se olla että alkaa tää suht hyvin parantunut tenniskyynärpää vähän oireilemaan. Neljän aikaan oli tullu anopilta viesti että sähköt tuli takasin. Joutui raukka yön selkään lämpökeskukselle sytyttämään tulia uudestaan kun tästä talosta ei yöllä poistuta, sen verran usein tuo herkkäunisempi muksu tarkistaa yöllä että oon saatavilla. Aiheuttipa anoppi appiukolle varmaan sydärinpuolikkaan soittamalla keskellä yötä kun se tulien uudelleen sytyttäminen ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu. Aamulla 5.30 kellon soidessa paniikin merkiksi, huomasin ilokseni että kaikki toimii. Kämpässä tosin oli enää +15 mutta se ei järkyttänyt kuin unisia lapsia. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Mutta aggregaattikoulutus lienee paikallaan.

Terve!

 Tässä on ollu muutenkin taas vähän kaikenlaista. Mm. ehtoisen emäntäkauteni kamalin poijitus. Iska parka. Tunnin verran seurasin sen ähistelyä, sorkat vilkkui mutta homma ei edennyt yhtään mihikään. Anopin kanssa päätettiin mennä kaveriksi ja alettiin etsiä kättä pidempää vetoapua. Vasikka oli jumissa ku Nalle Puh aikanaan kanin kolossa. Ei liikkunu senttiäkään vaikka vedettiin hampaat irvessä. Taas kerran naapuriapu oli ratkaisu kaikkeen. Joke-parka on kuuluisa poijittajan taidoistaan ja joutui jälleen kerran kiskomaan työhaalarit niskaan. Vasikalle viriteltiin naruja jalkoihin ihan jokunen tovi. Sitten alkoikin se kiskominen. Voin kertoa että meinas usko loppua. Narut sidottiin karsinan kaltereihin ja sitä mukaa kun sentti sentiltä vedettiin vasikkaa pihalle, kiristettiin naruja ettei se mokoma pääse livahtamaan takasinpäin. Kuva on melkoista inhorealismia, mutta ehkä tästä saa jonkin käsityksen minkä kokoisestä reijästä toi norsu lopulta tuli. Vartin kiskomisen ja kiroilun jälkeen vasikka oli lopulta pihalla ja emä syystäkin aivan raato. Joi 30l elektrolyyttivettä ja näytti siltä että ei ehkä toinnu ikinä. Mutta niin se vaan käy ja kukkuu edelleen. Vasikka on muita ikätovereitaan 10 senttiä korkeempi ja juo ku hirvi. En ehkä haluais olla paikalla kun tuo aikanaan kasvattaa sarvet ja pallit.....

Loppuun maitotilallisen jouluaatosta vielä muutama sananen. Paskakone meni jumiin. Aamulla ensin anopin kanssa mätettiin kourua tyhjäksi. Sillon se vielä nauratti. Että olipahan klassikko, jouluaattoaamu ja tässä sitä ollaan. Illalla talon varsinaisen isännän kanssa se ei sitten enää hymyilyttänytkään. Siis sen kanssa joka tämän kompleksin omistaa. Se se oli kuulkaa hupia. Ei oltu ilmeisesti vedätetty aamulla kuitenkaan anopin kanssa sitä kourua tarpeeksi tyhjäksi koska siellähän se tavara seisoi mukavasti noin viidenkymmenen kilon kasoina kourussa ja kolat liikkui ehkä puoli metriä ees taas. Perheyhtymän jouluateria oli jo hyvällä menolla kun minä vielä pyöritin lehmiä asemalla ja se äkäisempi versio mätti paskaa kourussa. Siinä vaiheessa se mökötys oli jo sellaisissa mittasuhteissa että alkoi allekirjoittaneellakin ohimosuoni kiristää. Loppujen lopuksi iltanavetta päättyi kaikessa mukavuudessaan siihen kun ilmoitin muutamalla voimasanalla höystettynä että kun tästä pääsen niin menen ja ilmotan joka jumalan elikon HK:n autoon, lakkaa muuten kouru jumittamasta eikä tartte vinkua siitäkään että rehuvaraston lattiaharja on navetan puolella kun kerran kuukaudessa käy siellä kääntymässä. Voin kertoa että jouluateria (mikrossa lämmitetty ja sokerihumalaisten, väsyneiden ja joulupukista järkyttyneiden lasten huudolla höystetty) nautittiin hyytävässä hiljaisuudessa. Että hyvää joulua vaan.

Napanderi ihailee auringonlaskua järvellä

Miksi maatalousala tarvitsee naisia

Eilinen oli sitten sellanen maanantaipäivä että harvoin on näissä hommissa niin paljon suomeksi sanottuna vituttanut. Aamulla lomittajan opastukseen navetalle muun perheen jäädessä autuaana lämpimään sänkyyn. Pääsen navettaan, totean että toisen puolen kaikki juomakupit on umpijäässä koska joku sanoi että ei siellä niin paljon tuule että ne jäätyy jos kennoja jättää vähän auki. En mainitse nimiä mutta saatan olla naimisissa ko ihmisen kanssa. Eli lämmintä vettä joka kippoon ja toivomaan parasta. Lehmiä asemalle saatellessa sitten tuli se seuraava ylläri. Paskakone tiltissä. Eli noin kolmenkymmenen elikon paskat tursuaa ritilöiden välistä ja kone jurnuttaa paikallaan. Sunnuntaiaamunahan oli viimeksi käyty talikolla sama savotta samasta syystä, mutta silloin kukaan asiasta ymmärtävä ei periaatteessa vaivautunut katsomaan mikä siinä oikein on oikeasti vikana, ooteltiin ilmeisesti että korjaantuu itekseen. Ei muuten korjaantunu. Kiukuspäissäni jätin paskan seisomaan ja ajattelin että haen tästä paalin, saa edes nuoriso syötävää. Missäs traktori, aha, pajassa. Hyvä. Tarkottaa sitä että jos peruutan sentinkin vinoon niin koko paja todennäköisesti kaatuu tai ainakin oven karmit putoaa. Koska mitä suotta siihen tekemään leveämpiä ovia, mukavahan siihen traktorin mentävään koloon on perspimeässä sihdata. Seuraava etappi; Traktorissa on kiinni trukkipiikit ja perunamäskiä sisältävä teräskaukalo. Jaaha, no ei mitään, viimeks viime kesänähän oon suorittanut trukkipiikkien vaihdon paalipiikkiin. Pihalle toteamaan että se prkeleen värkki ei irtoa traktorista vaikka sormet kohmeessa käyn miljoona kertaa vääntämässä vipuja ja kiskomassa ja riuhtomassa. Kiitos koneinsinööri. Pomminvarmasti mies. Ja tiiätkö kun se hermo sitten menee ihan totaalisesti ja alennut epätoivoisiin tekoihin. Riuhtasin niin kovaa kun jaksoin sitä teräsmötikkää, toki samaan aikaan puhelimessa eräälle mieshenkilölle noituen..... Ja poks sanoi selkä. Siinä vaiheessa saattoi tulla jo sellasta tekstiä että perheenäidin suusta ei kaikki ehkä oo kuullutkaan. Kiipesin kylmän viileesti traktoriin, ajoin sen talon ovesta käytännössä sisään, raahasin puolipukeisen miehen pihalle ja käskin ystävällisesti irroittamaan sen metallimörskän traktorista. No, tottakai se sujahti kiltisti maahan kun tyyppi on tehnyt näitä hommia pennusta asti. Osaa ehkä tehdä, mutta voi taivas että voi olla paska neuvomaan! Ekan kerran kun joskus muinoin ajoin traktoria, se sanoi että aja toi tonne, tosta käynnistät ja ton vivun väännät eteen niin se menee eteenpäin. Joo, eiku vaan, kannattaa joskus kokeilla. Positiivista olis ollut se, että toi pajan ovi ois nyt aika paljon isompi jos en ois tajunnut kysyä että kuinkahan kovaa tää tästä lähtee kun kytkimen nostaa. No, trukkipiikit jäi siihen sievästi oven eteen, ajattelin että säilyyhän ne siinäkin. Sitten kauhomaan niitä paalipiikkejä kiinni. Tässä kohtaa tuli se hetki kun toivoin hartaasti että joskus jonkun tällaisen härvelin suunnittelussa olis ollut mukana nainen. Kun sillä norsun kokoisella vempeleellä pitäs osua niihin pirun viiden sentin kokoisiin koukkuihin, molemmin puolin toki. Eli ne koukut mihin ne piikit tulee kiinni, on käytännössä valehtelematta mun nyrkin kokoiset. Sitten koitat ajaa tarpeeksi hiljaa eteen näkemättä hevon****ua missä kohti se etukuormaaja menee että osuis edes lähelle. Ajat kymmenen senttiä eteen, painat jarrua, traktori liukuu metrin taaksepäin. Ajat uudestaan eteen, ajat liian kovaa, traktori työntää piikit vinoon. Tuut alas traktorista, riuhdot noidannuoli selässä ne piikit suoraan, takas traktoriin, ajat kymmenen senttiä eteen, valut neljä metriä taakse. Ajat uudestaan eteen, ajat liian kovaa, työnnät ne piikit rehuvaraston ovesta läpi. (Tätä en ole kertonut muuten kotona) Revit edelleen sen noidannuoli selässä ne piikit pois sieltä oven alta, ajattelet että helpompi saada piikit kiskottua traktoriin kiinni kun koittaa osua traktorilla piikkeihin. Vartin hikoilun jälkeen saat ne piikit revittyä niin että ne on niissä viiden sentin koukuissa kiinni. Sitten traktoriin umpijäässä, käännät piikit alas että ne varmasti on kiinni. Ei muuten ole. Roikkuu kivasti vaan niiden koukkujen varassa eikä se joku pirun sentin kokoisessa reiässä oleva tappi ole paikallaan. Takasin alas, vääntämään siitä pirun vivusta kunnes tajuat olevasi samassa pisteessä kun äsken niiden trukkipiikkien kanssa. Ajat taas talon ovesta sisään ja karjut jo naama punasena että hilaa se hanuris tänne ja laita toi mikälie tappi siellä nyt onkaan kiinni ja vähän äkkiä. Tähän mennessä aikaa on kulunut tunti. Lomittaja on todennäköisesti jo lypsäny ja odottaa sitä paalia että sais ruokkia eläimiä. Itestä ehkä tuntui lähinnä että se on saattanu jo muumioitua sinne navettaan, samoin kun kaikki eläimet. Ja lapset on kasvanu aikuisiksi ja muuttanu todella kauas pimahtaneesta äidistään joka on ajanut rehuvaraston edessä traktorilla eestaas paalipiikkejä työnnellen vuodesta 2016.

Jos ko aamu olis mennyt niin että nainen olisi sekä tehnyt että suunnitellut työvälineet ja työkoneet: A) Sunnuntaina olis jo katsottu mikä siinä paskakoneessa on vikana. Se olis selvinny vartissa koska sen purkamiseen ja kokoamiseen ei olis tarvittu noin miljoonaa pulttia ja mutteria ja seitsemäätuhatta eri työvälinettä. B) Traktoriin saisi vaihdettua työvälineet napin painalluksella.

Kiitos ja näkemiin.